Meillä oli talossamme molempia: yksi vauva, jonka annoimme itkeä pitkiä aikoja itserentoutuakseen, ja toinen, jonka itkua en yksinkertaisesti kestänyt kuunnella aivan samalla tavalla. Luulisi, että molemmilla pojillamme olisi ollut ihan samanlaista, mutta ei ollut. En selvästikään ollut sama vanhempi kummallakaan kerralla.
On monia asioita, jotka vaikuttavat siihen, miten saamme vauvamme nukkumaan ajatellut yöunet. Ja ne meistä, jotka kamppailivat vauvojemme jälkeen 6kk iän jälkeen, ovat hyvässä seurassa. Tutkimusten mukaan noin 45 % äideistä sanoo kamppailevansa 6-12 kuukauden ikäisen lapsensa unen kanssa.
Nukkumisratkaisun ratkaiseminen vaatii monipuolista yhdistelmää vaistoa, kärsivällisyyttä henkilökohtaista ja vauvan temperamenttia, ajoitusta, mielialaa, saamiamme neuvoja ja hyvää tuuria.
Todellisuudessa ei ole yhtä täydellistä tapaa, jolla voimme auttaa tukemaan vauvaa, joka opettelee nukkumaan läpi yön. Mutta on muutamia helmiä, joihin uskon:
- Aloita antamalla vauvan oppia nukahtamaan itsekseen (ei rinnalla tai pullon kanssa tai aina keinuttelemalla) 1 kk:n iässä, kun hän on unelias mutta tyytyväinen. Anna ainakin muutaman kerran päivässä nukahtaa selällään, pinnasängyssä ilman sinua. Tämä auttaa heitä oppimaan itsestään rauhoittumisen taitoja. Tämä voi palvella koko perhettä…
- Aloita nukkumaanmenorutiini jo varhaislapsuudessa. Tee parhaasi, jotta nukkumaanmenoaika pysyy samanlaisena ja samalla rutiinilla joka ilta.
- Anna vauvasi näyttää sinulle kimmoisuutensa. Anna hänen hössötellä ja kurvailla ja asettua toisinaan uudelleen, jotta hän oppii rauhoittumaan ja oppii rauhoittumaan itse. Uskon vilpittömästi, että imeväiset yllättävät meidät sillä, mihin he pystyvät. Tämä ei tarkoita, että sinun on kuunneltava vauvasi itkua!
Näiden helmien lisäksi en ole vielä sitoutunut suosittelemaan potilaille yhtä tiettyä nukkumismenetelmää. Yritän usein tarjota vaihtoehtoja. Uskon, että jotkut vauvat ja vanhemmat pärjäävät hyvin antamalla vauvojensa ”itkeä”, kun taas toiset todella kärsivät. Hyvä uutinen on, että me kaikki teemme sen oikein – pitkällä aikavälillä me kaikki voimme hoitaa lapsiamme yhtä rakkaudella ja myötätunnolla. Tässä kuussa julkaistut uudet tiedot asettavat asian kuntoon.
Vanhempien opettaminen säätelemään lastensa unikäyttäytymistä on eräänlaista rajojen asettamista, joka yhdessä vanhempien lämpimyyden kanssa muodostaa optimaalisen, auktoritatiivisen vanhemmuustyylin lasten tuloksien kannalta.
Tässä kuussa julkaistussa tutkimuksessa seurattiin vauvoja ja äitejä, jotka olivat raportoineet haasteista unen kanssa 7 kuukauden iässä. Tutkijat olivat alun perin (5 vuotta aiemmin) satunnaistaneet vauvat ja heidän äitinsä ryhmiin – toinen ryhmä ei saanut mitään neuvoja nukkumiseen liittyen, kun taas toinen ryhmä oppi hoitajilta kolmella käyntikerralla kahta unenvalmennusmenetelmää:
- Kontrolloidusti lohduttaminen: vanhemmat antoivat vauvansa ”itkeä” yhä pidempään ja pidempiä aikoja. He palaavat edelleen vauvojen luokse lohduttamaan, mutta antavat vauvoilleen mahdollisuuden oppia rauhoittumaan itsekseen ajoittain.
- Camping out: tekniikka, jossa vanhemmat istuvat tai makaavat vauvojensa ja lastensa kanssa, kunnes nämä nukahtavat, ja vetäytyvät vähitellen pois lastensa nukkumatilasta.
Alkuperäisessä tutkimuksessa vanhemmat, jotka opettelivat näitä kahta tekniikkaa, havaitsivat, että heidän vauvansa nukkuivat paremmin 10 kuukauden iässä verrattuna vanhempiin, jotka eivät opettaneet. Unikoulutusta käyttäneillä äideillä oli myös huomattavasti vähemmän masennusta. Lyhyellä aikavälillä nämä uni-interventiot palvelivat sekä vauvaa että äitejä.
Tutkijat seurasivat sitten vauvoja, kun he olivat täyttäneet 6 vuotta. He arvioivat lasten unta, heidän stressihormonitasojaan (kortisoli) kahdesti päivän aikana, äitien ahdistuneisuutta ja masennusta sekä lasten ja äitien välistä sitoutumista. Se, mitä he löysivät, pitäisi saada meidät kaikki tuntemaan olomme melko hyväksi. Ei ollut väliä, annoitko lapsesi itkeä, leiriydyitkö vai etkö tehnyt mitään edellä mainituista, kumpikaan asetelma ei näyttänyt vaikuttavan äidin mielialaan, kiintymyssuhteen asteeseen tai lasten kokemiin stressitasoihin heidän siirtyessään kouluikään.
Parhaimmat uutiset kaikista: ehkä me kaikki olemme kunnossa.